30.03.2015 | Kategoria: Sopimukset

Battle of forms on aihe joka saa juristin olon epämukavaksi. Muille kuin juristeille termi voi kuulostaa myös uudelta peliltä vaikka Clash of Clansin seuraajaksi, mutta juristille se tarkoittaa vähintäänkin epävarmuutta siitä, mihin yritys on sopimuksissaan sitoutunut.

Suomeksi sanottuna battle of forms -ilmaus viittaa sopimusosapuolten käyttämien vakioehtojen kollisioon, eli ristiriitatilanteeseen. Ei kuulosta heti ihan pelimateriaalilta, mutta ei luovuteta vielä. Useimmat sopimukset arjessa tehdään yritysten vakioehdoilla – ne ovat niitä pienellä präntättyjä, joita harva varsinkaan kuluttaja-asiakas edes lukee. Karkeasti ajatellen se on tavallaan myös vakioehtojen laatijan tarkoitus, ei käytetä aikaa yksityiskohtiin vaan keskitytään olennaiseen, varsinaiseen tilaukseen ja toimitukseen sekä maksuun – esimerkiksi. Vakioehtojen käyttö siis nopeuttaa ja helpottaa sopimusten tekoa. Mutta lähtökohtaisesti vakioehdot suosivat tietysti laatijaansa ja voivat sisältää aika epämiellyttäviäkin yllätyksiä vastuiden ja velvoitteiden tai niiden poissulkemisten suhteen.

Vakioehdot tulevat sopimuksen osaksi yleensä siten, että ehtoihin viitataan ja ehdot toimitetaan vastapuolelle vaikkapa tarjouksen tai tilauksen liitteenä. Haaste – ja se mahdollinen peli-idea – syntyy siitä, kun molemmat sopijapuolet haluavat käyttää sopimukseen omia ehtojaan. Kun tarjouksen tekijä viittaa tarjouksessaan omiin vakioehtoihinsa ja taas tilaaja viittaa tilauksessaan omiinsa. Kumman ehdot voittavat?

Ongelmaan ei ole yhtä ainoaa ratkaisua, vaan joukko sääntöjä, joita viime kädessä tuomioistuin soveltaa tapauskohtaisesti. Näitä sääntöjä ovat ns. first shot, last shot, knock out, keskiarvo ja reklamaatiovaatimus. First shot, last shot, knock out, joko alkavat pelin ainekset hahmottua!

First shot –säännön mukaan vakioehdoista noudatetaan niitä, jotka on ensiksi toimitettu. Sääntöä on perusteltu epäselvyyssäännöllä, jonka mukaan epäselvää sopimusehtoa tulkitaan laatijansa vahingoksi. Ristiriitaisten vakioehtojen tapauksessa epäselvyyden katsotaan olleen jälkimmäisen osapuolen aiheuttamaa, kun tämä on liittänyt sopimukseen omat vakioehdot, vaikka sopimus sisälsi jo yhdet.

Last shot –säännön soveltaminen tuo taas päinvastaisen lopputuloksen ja viimeiseksi toimitettuja vakioehtoja noudatetaan. Tätä sääntöä tukee oikeustoimilain mukainen tarjous-vastaus mekanismi, jossa epäpuhdas vastaus muodostaa uuden tarjouksen. Jälkimmäinen osapuoli on liittämällä vastaukseensa omat vakioehtonsa muuttanut sopimusta, jolloin vastaus on muodostanut uuden tarjouksen. Sopimus taas on syntynyt, kun ensimmäinen osapuoli on hyväksynyt uuden tarjouksen nimenomaisesti tai hiljaisesti.

Knock out –säännöllä molemmat vakioehdot hylätään ja niiden sijaan sovelletaan tahdonvaltaista oikeutta. Tätäkin sääntöä on perusteltu oikeustoimilailla, joka edellyttää sopimuksen syntymiseltä osapuolten yksimielisyyttä. Molempien osapuolten liitettyä sopimukseen omat vakioehtonsa, ei yksimielisyyttä sopimuksen sisällöstä ole syntynyt.

Keskiarvosäännöllä etsitään kompromissia, eli etsitään vakioehdoista keskiväli, jota noudatetaan kun taas reklamaatiovaatimussääntö edellyttää osapuolelta reklamaatiota toisen vakioehtojen sisällyttämisestä sopimukseen. Se joka ei ole reklamoinut, on sidottu toisen osapuolen vakioehtoihin.

Vaikka kaikille säännöille löytyy teoreettinen perusta, Suomessa näistä säännöistä tukea ovat saaneet erityisesti first shot, knock out ja keskiarvosäännöt. Ratkaisu kuitenkin tehdään aina kokonaisharkinnan perusteella. Myös esimerkiksi last shot –periaatteen soveltaminen voi olla tarpeen, kun osapuoli vastauksessaan ilmoittaa omien vakioehtojensa sisällyttämisen sopimukseen olevan oleellista sopimuksen syntymiselle.

Haastetta lisää sekin, että Suomen ulkopuolella tilanne tietysti vaihtelee suuresti. Esimerkiksi Eurooppalaisen sopimusoikeuden ja UNIDROIT:n periaatteissa kollisiotilanteet ratkaistaan knock out –sääntöä soveltaen. Sopimuksen osaksi tulevat vain ne vakioehtojen kohdat, jotka ovat yhteisiä. Tästä poiketaan vain, kun toinen osapuolista on reklamoinut vakioehtojen sitovuudesta. Kansainvälisen kauppalain, CISG:n on taas katsottu luultavimmin ehdottavan pääsäännöksi last shot –periaatetta. First shot –säännöllä on etusija ainakin USA:n ja Hollannin siviililaeissa kun taas Englannin oikeuskäytännössä kollisiotilanteet ratkeavat useimmiten last shot –säännön mukaan.

Sekavaa, eikös! Tämän luettuaan on ehkä helpompi ymmärtää juristin epämukavaa oloa vakioehtojen viidakossa. Ehkä voisi heti huomenna tarkastaa yrityksen sisäiset tarjous- tai tilausprosessit sekä sen, mitä tarjous- ja tilauspohjissa tarkalleen ottaen lukee. Siihen voisi vaikka ottaa avuksi juristin.